Arvot

Filosofiassa on päädytty pitämään hyvyyttä, totuutta ja kauneutta pelkkinä sisällöttöminä yleiskäsitteinä, joita ei voida eikä pitäisi määritellä yleispätevästi. Arvoja lähellä ovat

– hyveet, kuten rehellisyys ja nöyryys,
– ihanteet, kuten tasavertaisuus ja demokratia,
– arvostettavat elämänilmiöt, kuten terveys ja oppineisuus, sekä
– arvokkaiksi koettavat asiat, kuten rakkaus, turvallisuus ja omakulttuurisuus.

Näitä kaikkia on tullut tavaksi nimittää arvoiksi.

Kun ihminen pohtii arvojen ja niitä lähellä olevien hyveiden, ihanteiden ynnä muiden merkitystä, kyse on ensimmäisen asteen arvorefleksiosta. Tällöin ihminen miettii, mitä arvoja hän valitsee omikseen.

Kun ihminen sitten etenee pohtimaan, minkä sisällön ja merkityksen hän antaa omiksi arvoikseen valitsemilleen arvoille (esimerkiksi kauneudelle tai omakulttuurisuudelle) elämässään, kyse on toisen asteen arvorefleksiosta. Juuri silloin hän astuu arvostusten piiriin ja alkaa muodostaa arvoarvostelmia. Ne eivät kuitenkaan ole enää yleisiä arvoja.

Arvot on usein jaettu itseisarvoihin (esimerkiksi totuus) ja välinearvoihin (kuten hyötyä tuottaviin asioihin), mutta tämä jako on keinotekoinen, sillä monet välinearvotkin voidaan nähdä itseisarvoina ja päämäärinä sinänsä.

Paljon suurempi ongelma on, että eri ihmiset voivat päätyä täysin samoista arvolähtökohdista (esimerkiksi turvallisuuden edistämisestä) keskenään täysin ristiriitaisiin arvostelmiin, kuten siihen, että ”Turvallisuutta edistää Natoon liittyminen” tai siihen, että ”Turvallisuutta edistää liittoutumattomana pysyminen”. Molempien takana voi olla hyvä tahto ja pyrkimys moraaliseen hyvään.

Arvoarvostelmia koskevat mielipide-erot ovat usein syinä syviin konflikteihin, vihaan ja jopa sotiin. Traagista on, että erilaisten arvoarvostelmien takana voivat olla perimmältään samat arvot, mutta niiden toteutumista halutaan edistää eri tavalla. Riitojen taustalla on usein jommankumman osapuolen tietämättömyys arvoista ja siitä, miten niiden erilaiset edistämispyrkimykset vaikuttavat.

Lopuksi voidaan pohtia kysymystä, joka usein on esitetty presidenttiehdokkaille vaalitenteissä, toisin sanoen, ”mikä on elämän tarkoitus”. Naturalistisesti katsoen elämällä ei ole muuta tarkoitusta kuin pitää itseään yllä. Esimerkiksi romanttinen runoilija Johann Wolfgang von Goethe totesi aikoinaan, että ”elämän tarkoitus on elämä itse”.

Elämällä on itseisarvo. Lisäksi elämällä voi olla pelkän tarkoituksen ylittävä filosofinen merkitys. Se puolestaan jokaisen on itse löydettävä, tiedostettava ja määriteltävä. Esimerkiksi itsen ja toisten onnellisuus voi olla tällainen merkityksen tuottava arvo.

Lähde: Jukka Hankamäki