Elämänkulku
Psykologinen elämänkulku voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Nämä ovat.:
• vastaanottovaihe
• laajentumisvaihe
• toimintaperiaatteiden vaihe.
Varhaislapsuudessa lapsi on täysin avoin kaikille ulkoa tuleville vaikutteille. Hän oppii asioita jäljittelemällä. Lapsen olisi tällöin kaikkein tärkeää saada varmuutta, luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Varmuus ja luottamus saavutetaan rytmisen elämän ja johdonmukaisuuden avulla, kun taas turvallisuus tulee ympäristön lämpimästä rakkaudesta.
Vähitellen lapsi kääntyy enemmän itseensä ja tutkii oman mielensä laatua ajattelussa, tunteissa ja tahdossa. Tähän lapsi tarvitsee mielikuvitusta. Mielikuvitus luo pohjan luovuudelle myöhempien vuosien sosiaalisessa elämässä ja henkilön uralla.
Yksilö, joka ei ole kyennyt käyttämään mielikuvitustaan tämän vaiheen aikana, tuntee myöhemmin ihmissuhteistaan välittömyyden ja monipuolisuuden puutetta. Älyllinen kasvatus voi tukahduttaa mielikuvituksen ja kasvattaa yksilöistä yksinäisiä. Tällaiset yksilöt eivät kykene solmimaan aitoja ihmissuhteita. Taiteiden kautta tapahtuva opetus, luova leikki ja vanhempien kertomat tarinat ravitsevat lapsen aitoutta ja välittömyyttä. Toisen kehitysvaiheensa aikana lapsen on saatava varmuus maailman iloisuudesta ja kauneudesta.
Kolmannessa vaiheessa (murrosikä ja nuoruusvuodet) tapahtuu läpimurto todellisuuteen. Jo esipuberteetti-iässä suojaava lapsenmaailma murtuu. Nuori löytää itsensä kasvokkain arkitodellisuuden kanssa. Murrosiän yksinäisyys, tunne siitä, ettei kukaan ymmärrä ja taipumus sankaripalvontaan ovat tämän mielikuvitusmaailman pirstoutumisen seurausta. Nuoruusvuosien yhtenä tehtävänä on löytää oma asenne maailmaan. Ikäkaudelle on tyypillistä uskonnollinen ja poliittinen etsintä. Tämä johtaa lopullisen koulutuksen ja uran valintaan niillä, jotka kykenevät saattamaan loppuun luonnollisen kehityksensä. Kaiken tämän vaikutuksesta nuori herää etsimään totuutta: minkälainen maailma todella on?
ELÄMÄN VAIHEET
Ensimmäisinä kahtenakymmenenä vuotena yksilölle tärkeää on psykologinen vastaanottaminen.
Noin 20 – 40- vuotiaan elämä on toimintakeskeistä.
Viimeistä vaihetta neljänkymmenen ikävuoden alun jälkeen voidaan kuvata sosiaaliseksi tai toimintaperiaatteiden vaiheeksi. Tällöin sosiaalisessa elämässä alkaa uusi vaihe, jolloin voimme jakaa kokemuksemme ympäristölle. Työtilanteessa saatamme astua askeleen taaksepäin ja nähdä tehtävät laajemmassa sosiaalisessa yhteydessä. Tällöin toiset saavat entistä enemmän mahdollisuuksia kehittää omia kykyjään.
Murrosiän kypsymiskriisissä alkaa yksilön persoonallisuus tulla esiin. Tämä persoonallisuuden herääminen jatkuu nuoruusiässä ja määrää akselin, jonka ympäri kaikki kääntyy. Jollei näin tapahdu, yksilö jää riippuvaiseksi ympäristöstään ja itsepäisesti säilyttää nuoruusiän kapinoivan asenteen kaikkeen, minkä kokee auktoriteetiksi.
Eroottisuus ja rakkaus
Yksilön tehtäviin kuuluu ”aistillisen seksuaalisuuden ja psykologisen eroottisuuden yhdistäminen”.
Eroottisuudella tarkoitetaan rakkautta, joka ilmenee miehen kunnioituksena feminiinistä ihannetta kohtaan ja naisen kunnioituksena maskuliinista ihannetta kohtaan.
Eroottisuus on yksi vaihe sielun kehityksessä, mutta ei vielä henkisessä kehityksessä.
Tutkija erottaa toisistaan biologisen seksin, psykologisen eroottisuuden ja henkisen rakkauden. Ensimmäisestä yksilö tulee tietoiseksi jo murrosiässä, jälkimmäisen taas tulee herätä nuoruusiässä. Tämän tulee tapahtua siksi, että yksilö voi seuraavassa kehitysvaiheessa alkaa tuntea toisen ihmisen persoonallisuuteen kohdistuvaa rakkautta.
Tässä elämänvaiheessa yksilö elää suuressa määrin sisältä ulospäin. Miten elämä koetaan, määräytyy sen mukaan, mitä kokemuksia ihmisellä on maailman realiteeteista. Eroottisuuden kautta todellisuus nähdään uudelleen. Vasta nyt on mahdollista tehdä henkilökohtaisia valintoja elämän poluiksi.