Tässä todellinen uskonto?
Eetillinen työ tarkoittaa luonnollisten tarmolajien muuntamista sellaisiin muotoihin, jossa ne voivat luoda arvokkaita tuloksia.
Objektiivisena periaatteena, jota noudatetaan etiikan sisältöä ja inhimillisten tekojen arvioimista määrättäessä, tulee siis tässä olemaan yleisen menestyksen periaate. Sen mukaan millään teolla ole arvoa, elleivät ne edistä tajuisten olentojen elämää ja onnea.
Hyvä on niinimuodoin teko, joka säilyttää elämänkokonaisuutta, ja antaa elämänsisällölle täyteläisyyttä ja eloa. Hyvää on tarkoituksenmukainen ja hyödyllinen, joka säilyttää ja edistää tajuisten olentojen menestystä, lisää heidän mielihyväänsä tai vähentää heidän tuskaansa.
Paha on teko, jolla on enemmän ja vähemmän ilmeinen taipumus hajottamaan tai supistamaan elämänkokonaisuutta ja sen sisältöä. Eristys ja sokeus ovat kaksi piirrettä, jotka ilmenevät pahassa. Kreikkalainen etiikka pani painoa sokaistumiseen, joka herättää ylimielisyyttä ja julkeutta. Homeros ja traagikot synnin alkuperäksi järjen himmenemisen ja Sokrates suorataan tietämättömyydeksi.
Eetillisten arvostelmain tarkoituksena on osoittaa välineitä ja keinoja, joiden avulla saavutetaan joitain, jolla on arvoa meille ja jonka sen vuoksi enemmän tai vähemmän tietoisesti teemme tarkoitusperäksi. Eetilliset arvostelmat koskevat inhimillisiä tekoja ja inhimillisiä elämänjärjestyksiä (instituitioja), viimeksi mainittu kuitenkin ainoastaan, mikäli ne ovat aiheutuneet inhimillisistä teoista ja mikäli ne ovat näiden tekojen avulla muutettavissa. Teko johtuu yksilön sisäisestä olennosta, hänen vaistoistaan ja vieteistään, hänen ajatuksistaan ja tunteistaan
Tieteellisessä etiikassa me vain pyrimme ymmärtämään itseämme, pääsemään selville, minkä periaatteiden mukaan elämäämme ohjaamme sekä saattamaan nämä periaatteet suurempaan selvyyteen ja keskinäiseen sopusointuun. Inhimillisessä ja hengenelämässä vallitsee alinomainen vuorovaikutus tajuisen ja tajuttoman samoin kuin tiedon, tunteen ja tahdon kesken.
Ihminen kasvaa korkeampain tarkoitusperänsä ohella, mutta on myös niin, että hänen täytyy olla kasvanut voidakseen asettaa itselleen korkeampia tarkoitusperiä.
Vapaampien yhteiskuntamuotojen vallitessa tunnustetaan, etteivät ihmisen tehtäviä määrää ainoastaan yleiset lait ja ulkonaiset olosuhteet, vaan ennen kaikkea hänen omalaatuinen luontonsa. Tämä tajuttiin jo vanhalla ajalla Kreikassa. Sokrates tehosti luontonsa ja kykyjensä välttämättömyyttä tehtävänsä keksimisen ehtona. Stoalaiset kehittivät tätä ajatusta edelleen: se, joka ei noudata luontoansa, ei voi säilyttää elämänsä persoonallista yhtenäisyyttä ja ykseyttä. Siksi pitää tehdä kuten hyvät näyttelijät, jotka eivät valitse itselleen suurempia osia, vaan valitsevat ne osat, jotka sopivat parhaiten heidän lahjoihinsa…
Otteita kirjasta Etiikka, Hoffding 1887.