Tunteet ovat olennainen osa elämää ja vaikuttavat myös fyysiseen hyvinvointiimme. Fyysisien sairauksien taustalla piilevät psyykkiset tekijät. Ihminen toimii kokonaisvaltaisesti. Kehon sairaudet heijastuvat psyykeen ja mieli voi sairastuttaa kehon.
– Tunteet ovat kehollisia, eli ne tuottavat muutoksia fysiologisiin toimintoihimme, kuten hormonieritykseen, verenvirtaukseen ja sykkeeseen jne.
– Jos ihmiset esim. tukahduttavat tunteita, joita eivät osaa tai uskalla ilmaista. Tunne jää kuitenkin kehoon, koska siinä on kyse aivokemiasta.
Kroonisten sairauksien tapauksessa on erittäin tärkeää esittää kysymyksiä mahdollisista tunnepohjaisista kivun lähteistä. Vastaus jonkun sairauteen saattaa asua ennemmin korvien välissä kuin niissä ylenmääräisissä lääkkeissä joita tuputetaan?
– ahdistuneisuus on yksi esimerkki vahvasti elimistöämme fysiologisesti aktivoivista tunteista. Se lisää sydämemme lyöntitiheyttä ja saa meidän hengitystiheytemme kasvamaan…
Osa ihmisistä kieltää itseltään mielen vaikutuksen terveyteensä pyrkien pitäytymään täysin fysiologisissa selityksissä vaivojensa ja sairauksiensa syihin. Heille voi olla vaikea myöntää miten heidän ajatuksensa ja tunteensa ovat osaltaan vaikuttaneet sairauksiin ja pitäneet niitä yllä.
– tiedon ja tiedostamisen kautta tervehtyminen tai sairauden hallinta lisääntyy.
Neurobiologisesta eli aivoja tutkivasta näkökulmasta emootiot liittyvät homeostaasin ylläpitämiseen. Eli emootioiden tehtävä on pitää yllä elimistön tasapainotilaa. (Homeostaasi =elimistön biologista tasapainotila)
1. Ihminen valitsee tunteensa.
2. Alitajunta on mustavalkoinen joka uskoo kaiken todeksi mitä ajattelet.
3. Jos ihminen päättää olla masentunut muuttuu ajatus fyysiseksi sairaudeksi.
Miksi pitäisi valita masennus, ahdistus, menneestä murehtiminen tai tulevaisuudesta huolehtiminen? Voitte testata itseänne sillä, että rupeatte tietoisesti murehtimaan, huolehtimaan tai masentumaan ja katsotte mitä saatte aikaan? Ei yhtään mitään.
– murehteminen on psyykkinen reaktio, joka aiheuttaa paineita ja kuluttaa voimavaroja, se on ongelmakeskeinen reaktio.
– esim. huolenpito on sen sijaan järkevä ja rakentava menettelytapa, jonka painopiste on ratkaisussa.
Masentuneita ihmisiä on paljon. “Sitä saa mitä tilaa”?
Jo Hippokrates, jota pidetään yleisesti lääketieteen isänä, kehitteli aikoinaan terapeuttisia hoitokeinoja, jotka perustuivat sille että keholla on tarvittavat työkalut itsensä parantamiseen. Hänen oletuksiensa mukaan lääkärin tulisi yksinkertaisuudessaan ainoastaan avustaa näiden prosessien käynnistymistä ja toimintaa, eikä sekaantua niihin suoraan.
Terveys ja sairaus riippuvat pitkälti tunnepohjaisesta tilasta. Tämä voidaan selittää hyvinkin yksinkertaisella tavalla. Jokainen ruumiimme elin on hermotettu, mikä tarkoittaa että siinä on hermoja. Nämä vuorostaan ovat kaikki yhteydessä keskushermostoon. Toisin sanoen aivot vaikuttavat niihin ja niiden toimintaan eriasteisesti.
Jos esimerkiksi olet vihainen, on sillä vaikutus elimistöösi sarjana erilaisia seurauksia, mukaan lukien kohonnut sydämen syke, lihasjännitys jne. Kun vihasta tulee jatkuva ja yleinen tapahtuma, alkaa sen aiheuttama fysiologinen muutos vaikuttaa kaikkiin niihin elimiin, jotka ovat yhteydessä tähän tunteeseen. Joten näin ollen luultavasti jossain vaiheessa kehität sairauden johonkin niistä.
Sama asia tapahtuu joka ikisen tunteen kohdalla. Ei ole olemassa keinoa kokea niitä ainoastaan jonain subjektiivisena ilmiönä. Ne kaikki muuttavat meidän kehomme fysiologiaa tavalla tai toisella.
Täten keho voi sairastua johtuen niistä toiminnoista, joita automatisoituneet tuhoisat tunteet meissä aiheuttavat. Mutta tämä on samalla tarkalleen se tapa, jolla keho voi myös parantaa itsensä mikäli työskentelet näiden subjektiivisten elementtien parissa, jotka johtavat jollain muotoa kelvottomaan elintoimintaan.
Nykyään lääketiede, erityisesti “vaihtoehtoiset” tai “täydentävän” tyyppiset, palaa tähän periaatteeseen enemmän ja enemmän joka päivä. Kuitenkaan aihe ei ole aivan niin yksinkertainen, että kun sairastumme jäisimme vain odottelemaan sen paranemista omillaan.
Lääkärin toiminnan pitäisi kohdistua siihen, että kehon oikeanlaiset toiminnot saadaan palautettua. Tehdäkseen tämän he yleensä käyttävät kemikaaleja terapeuttisiin tarkoituksiin.
Vaihtoehtoisemmat lääketieteen haarat näkevät varsin asiat eri tavalla. Heille sairaus on selkeä osoitus epätasapainosta kehon ja sen ympäristön välillä. Tähän sisältyy ravinto, elämäntapa ja joka ikinen vastavuoroinen prosessi kehon ja ympäristön välillä.
Näin ollen parantamisen päämääränä ei ole saada ainoastaan sairautta itseään häviämään, vaan lisäksi palauttaa kehon luonnollinen tasapaino. Tämä perustuu sille ajatukselle, että tunteilla on perustavanlaatuinen rooli parantumisprosessissa. Näin ollen jokainen hoito pitäisi ohjata mielelle yhtä lailla kuin keholle. Sillä jos mieli parantuu, parantuu myös keho.
Tunteet ilmentyvät kolmoisvastejärjestelmän kautta, jonka eri osa-alueita ovat kognitiivinen, fysiologinen ja motorinen järjestelmä. Kognitiivinen järjestelmä viittaa niihin ajatuksiin, joita meillä on suhteessa kokemiimme tunteisiin.
Motorinen järjestelmä puolestaan on kokoelma käyttäytymismalleja, jotka ”kytkemme päälle” kokemiemme tunteiden perusteella…